sunnuntai 16. tammikuuta 2011

lauantai 15. tammikuuta 2011

Muutto

Eli. Hui. Löydätte blogini uudesta paikasta! Jatketaan siellä, mihin täällä jäätiin.

Täällä.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Blanco

Voiei. Tallennustilani loppui, lisää pitäisi ostaa tai muuta keksiä. Neuvoton olo. Kuunnellaan musiikkia.

Oh my, my blog's storagespace is full.. Thinking what to do - let´s listen to some music.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Virkkauksia



Pipon tekoa tuttavalle. Pipo valmistui jo ja suuntaa sunnuntaina uuteen kotiinsa kun lähdemme päiväkäynnille Ouluun. Tykkäsin kovasti langan väristä, sellainen kunnon metsänvihreä. Lanka taisi olla Novitan Tempoa.

Varjoja





Shadows.

Ikuiset asetelmat




Tuikut ja purnukat pöydällä luovat aina uusia asetelmia, joita ei aina voi olla kuvaamatta.


Candleholders and jars always create new setups - and I always have to shoot them.

Herkuttelua





Joululahjoista nautiskelua - vuohenjuustoa keksien ja viikunahillon kanssa. 

Enjoying goat cheese with fig jam and salted cookies.

Aamupuuroa ja haaveilua




Kuva jostain Italian vuorilta Coneglianon lähettyviltä, tarkempaa muistikuvaa ei ole, olin niin nuori silloin. Vielä sinne kuitenkin haluan. Ja olisi mukava syödä siellä vuoristossa myös niitä samoja leipomosta haettuja sämylöitä täyttäen ne ohuen ohuella paikallisella kinkulla. Eväsretki vailla vertaa. Nyt kuitenkin nautin yhtä lailla myös aamupuurostani, maidolla keitettynä ja hieman voita siihen sekoitettuna, kiitos.

The picture is taken at the mountains somewhere near Conegliano, Italy. Can't remember, I was so young by then. There we had such a lovely picnic, eating rolls from bakery nearby, filled with ham, also local. Well, now I enjoy my morning porridge, with milk and butter.

torstai 6. tammikuuta 2011

Päivät valostuvat



Energiaa riittää koko ajan enemmän, kiitos päivien valostumisen. Tänään oli jo oikeasti valoa, eikä tarvinnut sähkövalaistusta vasta kun nyt - no, onhan kello jo kolme.

It´s nice to follow days coming lighter and lighter. Energylevel grows increasingly, that´s good.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Joulun tunnelmia / Christmas II



















Joulua vietettiin kahdessa kodissa, kahdessa eri tunnelmassa. Tämä joulu oli sitä mitä voi toivoa; rauhallinen, mukava, leppoisa, täynnä pieniä hetkiä ja paljon ruokaa. Toiveeni siis toteutui! Nyt on hyvä puistella joulu pikkuhiljaa pois hartioilta ja aloittaa uusi vuosi myös henkisesti. 

Olen ottanut uuden vuoden päätöksissäni - ei suoranaisia lupauksia siis - ympäristön ykkösasiakseni. Kuten myös hyvinvointini. Siirtyminen luomuun kun vain sitä on tarjolla, kaupassa kerran viikossa, kotona pienet ratkaisut kuten lämpötilan madaltaminen, virrat pois laitteista kunnolla eikä vain virransäästötilaan, nopeammat suihkut jne. Tarkoitus olisi myös käyttötavaroita ja vaatteita ajatellen siirtyä sellaiseen kestävään kulutukseen, eli ei turhia ostoksia, sijoittaminen laatuun eli mieluummin yksi hyvä vaate joka kestää kauan kuin kymmenen alehyllystä poimittua, eikä kirpputoreiltakaan sitä turhaa roinaa haalaa mukanaan  - kun tämä on niin ihana.. - vaan todellisia löytöjä.. Elämäntapamuutos siis käsillä. Ja aloitin myös tipattoman. 


My chirstmas was perfect, just how I imagined it to be - calm, full of love and food.. Now it´s time to move on. Whole new year has begun and I have decided to start my life with more environmentally friendly touch. Little decisions make the difference. Lifestyle change.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Joulun tunnelmia / Christmas I.






Lepäilyä ja syömistä - mitä muuta voi kaivata?




Lääkäri kielsi minua puhumasta jotta saisin ääneni takaisin - lupaan yrittää, ihan oikeasti. En myöskään saa syödä mitään voimakasta; valkosipuli, paprika, chili ja muut ovat poissuljettuja. Hyvä tietää, sanoin mutta mielessäni ajattelin paholaiskastiketta, jota minulla on jääkaapissa tuoksumassa. Voikohan sitä pakastaa.





Uudenvuoden päivänä söimme ystävieni kanssa hyvin. Valmistin kolmen ruokalajin illallisen, joka oikeasti onnistui. Ilta oli mukava ja ihmiset mitä parhaimpia. Yksi toi tuliasiksi Espanjasta hyvää viiniä.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Sunnuntaina / On sunday



Kirjoittaminen jatkukoon suomenkielisenä, jospa kuitenkin pienen osan asioistani annan ulos myös englanniksi. Katsotaan nyt. Sairaus jatkuu jatkumistaan, kroppa huutaa vastaan kaikenlaiseen, kaikenlaisella tavalla. Nyt pakotan itseni lepäämään täysinäisesti, jospa se siitä rauhoittuisi ja pääsisin taas töihin ja harrastamaan. Nyt on elokuvien aika.

I have to continue writing in finnish. But I try to remember you also, readers, whose motherlanguage isn´t finnish. Still sick, tired of it. Got to force myself to take it easy. Missing work and dancing. Now, time for movies.