Näytetään tekstit, joissa on tunniste nostalgia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nostalgia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Former home







Talking about homes, I have missed my former home. The feeling has come in small pulses, flashing through my head. I miss the moments I had when I was watching my favourite program´s all seasons from DVD, the smell affiliated to the moment, the things I ate there and so on. On the other hand, I hated when my neighbour sneezed and I heard it like she was standing in front of me but somehow my mind has created the nostalgy to the memories I have from the place. Just look at it.



Can you sense the thing I miss? The place was in quite bad shape but somehow it was so full of me. Here, where I´m now living, there are so many colours, plenty of stuff around me.. I miss white walls, I need calm and simple base where I can control the colours around me.

And I moved out only three months ago.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Mitä posti toikaan...






Posti toi Camilla Engmanin aivan ihanan kalenterin, kylläkin tämän vuoden, mutta kuvat talletan kauniisti sitten. Hän on tätä nykyä yksi lempitaiteilijoistani. Myös taidemuseolta muutama hieno näyttelyjuliste - Schjerfbeckiä ja Picassoa. Nämä pian kehystän ja seinälle ripustan. Pari päivää sitten saapui myös Marjatta Levannon Hugo Simbergs värld, pieni kirja täynnä tämän mahtavan taiteilijan teoksia, mukaanlukien sanoja niistä. Näitä jaksan katsella pitkään.

Taide tekee minut onnelliseksi. Se saa aikaan tunteita, joita en oikein osaa tuntea. En ole ihan varma millaisia ne tunteet ovat, mutta jollain tapaa pakahduttavia.

Tack, Camilla!

Isästä.



En jotenkin tajunnut, että voisin tänne omistaa ajatukseni isästä isänpäivänä. Kaikkea muuta julkaisin, mutta tärkein jäi. Siksi nyt omistan tämän julkaisun isälleni. 

Ensimmäiset muistoni isästä, aikaa en ihan muista, mutta hän tykkäsi kovasti ajeluttaa meitä. Ympäri kaukaisempiakin paikkoja. Ketunperällä ajoimme lujaa isoihin mäkiin niin, että vatsanpohjasta oikein otti. Jännitti ja nauratti niin paljon, että. Meren luona kävimme aina mattolaiturin luona, emme kylläkään pesemässä mattoja vaan muuten vaan, ja minä heitin meren Ahtia kivillä, huusin vielä perään että en minä sinua pelkää!

Käytiin myös kalassa ja rapujakin pyydystettiin. Valkoisen Chevroletin peräkontin reunalla sitten istuttiin ja syötiin eväät. Se auto oli niin jännä, kun etupenkki oli kolmelle sopiva, vaihteet olivat siinä ratin kyljessä ja peräkontin ovi aukesi sivulle. Autot vaihtuivat useasti, välillä piti saada ameriikanrautaa ja välillä Audia. 

Pianoja oli välillä talo täynnä mutta koskaan isä ei pakottanut niillä soittamaan - sen vuoksi sitä onkin tullut opeteltua itse. Mutta eräänä päivänä isä tuli papereiden kanssa ja sanoi siskolleni ja minulle että tytöt, nyt valitsette listalta oman soittimenne, te lähdette soittotunneille. Instrumentiksi valitsin poikkihuilun, siskoni pianon, mutta kummankaan harrastus ei kovin kauaa kestänyt. Innostukseni kyseiseen soittimeen oli kova, mutta opettaja oli niin hankala etten pystynyt hänen kanssaan työskentelemään. Täällä ei toisia huilunopettajia silloin ollut. Siskollani taas harrastus hiipui, mahdollisesti ratsastuksen ja hevosrakkauden vuoksi.

Iskä teki muuten maailman parhaat aamupalamunakkaat. Paistettu voissa niin, että reunat olivat kuin pitsiä. 

Jouluisin isä on saanut aina luotua tunnelman, joka on käsinkosketeltavaa. Vaikka koristeet olisi ihan viime hetkellä saatu esille, yhtäkkiä joulu on kotona. Ja pukki on käynyt meillä viimeiseen asti, vaikka me lapset olemme jo isoja. Se on ollut aina kovin tärkeää. 

Meidän iskä on monenmoista; purjehtii, virittelee, nauttii elämän pienistä iloista, on aina auttanut kun on ollut tarve. Oma isä on paras isä.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Toisen vanha....



                                          Voi olla toisen uusi. Harmi vain, että tämä
                                          kirpputori on pitänyt ovensa suljettuna vähintään 
                                          viimeiset pari vuotta. Voi vain huokailla ikkunassa 
                                          että oi, jos tuon saisin niin...

                                          Tuo Tenavakerho ja sen tuotteet herättävät minussa 
                                          oudon nostalgisia tunteita, vaikken ole itse mitään 
                                          tältä kyseiseltä merkiltä (?) ikinä omistanutkaan. 
                                          Tekisi mieli pelata niitä. Mutta kuka yhtyisi lapsen
                                          aivoituksiini ja saisi sen saman tunnekuohun jostain
                                          niin yksinkertaisesta asiasta. Niin kuin se kun menee
                                          johonkin, ja nenässä tuoksuu vanha muisto. Maha 
                                          heittää voltin ja niska lämpenee, päätä huimaa. 
                                          Se on vahva, varsinkin kun sitä ei osaa odottaa.