Pelkoja

 

                                          Päivät vaihtuvat, rutiinit pysyvät. Aamukahvi, 
                                          vähän siivoamista, tietokoneella pyörähdys, 
                                          töihin, kauppaan, töistä kotiin, ruokaa, tv:tä, 
                                          sänkyyn, kirjan lukemista, kohti seuraavaa 
                                          päivää. Seuraava päivä toistuu samanlaisena, 
                                          ehkä eri järjestyksessä, mutta kuitenkin. 

                                          Elämäni kaipaa selkeästi pientä viilaamista. 
                                          Pitäisi saada itseä niskasta kiinni, mennä tekemään
                                          kaikkea mukavaa vapaina hetkinä. Aloittaa uusi 
                                          harrastus. Mennä ulos. Valokuvata. Nähdä
                                          läheisiä ihmisiä enemmän. Haluaisin tehdä  
                                          monenmoista, mutta jostakin syystä jään aina
                                          kuitenkin paikoilleni, nautin näistä asioista 
                                          vain ajatuksissani. 


                                          Ystäväni pohti vasta elämäänsä. Hän sanoi,
                                          että elämässä pitäisi aina olla jotain, mitä 
                                          odottaa. Tuleva matka, mitä vain. Kunhan 
                                          olisi jotain. Jos ei ole, rutiinit alkavat tuntua 
                                          ylivoimaisilta. Unelmien avulla elämä tuntuu 
                                          hieman erilaiselta. 


                                          Entä, jos rutiinien rinnalle valitsisi tietynlaisen 
                                          spontaaniuden? Ottaisi hetkistä kiinni. Kun 
                                          Kun jokin asia tuntuu hyvältä, niin pitää tehdä.


                                           Nyt otan omasta neuvosta vaarin ja lähden 
                                           ulkoilemaan. Töiden alkuun on vielä kaksi 
                                           tuntia, ennen sitä ehdin vaikka mitä. Vaikka 
                                           vanha minä yrittääkin sanoa että no kohtahan 
                                           aika on kulunut ja sitten tulee vaan kiire... Jää 
                                           mieluummin kotiin venymään ja odottamaan 
                                           töiden alkamista.